Rahoitus
Yrityksen on mahdollista saada erilaista rahoitusta yritystoiminnan eri vaiheissa. Rahoitus voi olla tukea, lainaa tai takauksia. Sivulle on koottu rahoituksia aihealueittain.
Kaikki rahoitukset ovat lähtökohtaisesti harkinnanvaraisia ja rahoittaja tekee päätökset tapauskohtaisesti. Hyvin tehty hakemus ja hyvät liitetiedot helpottavat rahoittajan päätöksentekoa. Autamme rahoituksen hakemisessa, joten ole yhteydessä.

Aloittava yrittäjä
Starttiraha n.740€/kk, 6-12kk, Etelä-Hämeen työllisyysalue, Hämeen uusyrityskeskus
Yrittäjyyskokeilu 2 500€ Linnaseutu
Kokeilussa tuetaan asiantuntijapalvelun hankintaa ja vuokrakulujen maksua. Ei palkkakuluja.
Osa-aikainen yrittäminen 5 000€ Linnaseutu
Tuetaan yrityksen perustamista esimerkiksi asiantuntijapalveluiden hankinnassa, vuokrissa ja muissa kokeilukuluissa. Ei palkkakuluja.
Kokoaikainen yrittäminen 7 500€ Linnaseutu
Tuetaan yrityksen perustamista esimerkiksi asiantuntijapalveluiden hankinnassa, vuokrissa ja muissa kokeilukuluissa. Ei palkkakuluja.
Yritystoiminnan aloitusvaihe 2 000€ Linnaseutu
Tuki liikeidean sparraukseen, investointien suunnitteluun ja/tai tukihakemuksen tekoon asiantuntijan avulla.
Investoinnit
Koneet, toimitilat ja ohjelmistot, 20%, 1-5 henkeä työllistävät, Linnaseutu
Koneet ja ohjelmistot, 20%, pk-yritykset, Maaseuturahoitus
Uuden liiketoiminnan aloittaminen/ kehittäminen
Yritystoiminnan kehittämisen tuki 3 000€ Linnaseutu
Tuki jo toimivan yrityksen jatkokehittämiseen asiantuntijapalveluiden avulla. Rahoitusta haettaessa liiketoimintaa tulee olla takana vähintään 2–3 vuotta.
Omistajanvaihdostuki 5 000€ Linnaseutu
Yritystoiminnan ostajaa tuetaan asiantuntijapalveluiden hankinnassa. Ostettavan kohteen tulee sijaita harvaan asutulla tai ydinmaaseudulla.
Yrityksen kehittäminen
Tuote-/palvelukehitys, 50%, Elinvoimakeskus
Tuotantomenetelmien kehitys, 50%, Elinvoimakeskus
Liiketoiminta osaamisen kehittäminen, 50%, Elinvoimakeskus
Maaseudun yritysten kehittämistuki, 50% Elinvoimakeskus
Kehittämistukea voi käyttää esimerkiksi
- liiketoimintaan valmentavan neuvonnan ostamiseen
- tuotekehityshankkeisiin
- tuotannon pilotointiin
- markkinointisuunnitelman laatimiseen
- koemarkkinointiin
- kansainvälistymisselvitykseen
- investoinnin toteutettavuustutkimukseen
- muuhun asiantuntija-apuun.
Tutkimus- ja tuotekehitystuki/laina, Business Finland
Kansainvälistyminen
Kansainvälistymisen käynnistys, 50%, Elinvoimakeskus
Ulkomaan messut, 50%, Elinvoimakeskus
Nuoret Innovatiiviset Yritykset -rahoitus, Business Finland
Business Finland valitsee NIY-rahoitukseen lupaavia, nopeaan kansainväliseen skaalautumiseen kykeneviä alle 5-vuotiaita startup-yrityksiä, joilla on jo merkittävää liikevaihtoa ja näyttöä kasvavasta kansainvälisestä liiketoiminnasta.
Koulutus
RekryKoulutus, ei saatavilla, Etelä-Hämeen työllisyysalue
TäsmäKoulutus, ei saatavilla, Etelä-Hämeen työllisyysalue
Työntekijän palkkaus
Avainhenkilön palkkatuki, <50%, Elinvoimakeskus
Rekrytointituki 40% peruspalkasta, kunta
Työuratuki 25%peruspalkasta, kunta
Työllisyysseteli 1 000€ – 3 000€, kunta
Työllistämisen bonus, kunta
Finnvera
Finnvera takaukset, 50%/80%, Finnvera
Finnvera laina > 50 000€, Finnvera
Laina mikroyrityksen kasvuun 20 000-50 000€, Finnvera
Kasvulaina > 500 000€, Finnvera
Yrittäjälaina > 20 000€, Finnvera
Digitalisaatio- ja innovaatiolaina, Finnvera
Vientitakuut, Finnvera
Energiatuet
Investoinnit 10-30%, Business Finland
Energiatehokkuussopimuksiin liittyvät mikroyritysten ja pk-yritysten energiakatselmukset, 50%